
Apuvälineistä tärkeimmäksi nostaisin haavin, ilman sitä jää ilo todennäköisesti puolitiehen ja kuva kalasta jää vain haaveeksi. Ennen kuin kuitenkaan haavia pääsee käyttämään on syytä käydä läpi perustarvikkeet. Hälyttimien ansiosta voi ottaa vaikka kirjan käteen ja lukea miehistä, jotka saivat elämää suurempia kaloja tai sitten eivät. Ilman swingereitä, jotka pitävät siimaa tiukalla ei hälyttimistä ole paljon iloa eli jos hankit hälyttimet, hanki myös swingerit. Vaaka, kamera ja pussi punnitusta varten mukaan joka reissulle, niin pääsevät karpit takaisin järveen kasvamaan. Kun kaikki tarpeellinen ja ehkä vähän tarpeetonkin pitäisi saada mukaan, tarvitaan ainakin tilava reppu sekä vavoille ja telineelle vapapussi tai vastaava.
Useimmilla kalapaikoilla karpin rannalle saanti ilman haavia ei ole mahdollista, jos sen yrittäminenkään on edes järkevää, itse en lähtisi edes yrittämään kalan nostoa ilman haavia. Jotta karppi ei vahingoittuisi tulee haavin olla havakseltaan solmuton ja riittävän suuri isoakin kalaa varten, samaa haavia voi käyttää esimerkiksi hauen C&R kalastuksessa. Hyvin väsytettynäkin karppi saa melkoiset sätkyt kun haavi hipaisee sitä, siksi haavilla saa olla kokoa ja varsi saisi mielellään olla pitkähkö. Karppi haavit ovat usein kolmion muotoisia ja sen sivujen pituudet vaihtelevat 36" - 50". 50 tuuman haavia ei kuitenkaan mielestäni kannata hankkia, ellei sitten ole lähdössä jättikarppeja (+30 kg) onkimaan.
Koska karpinkalastus on 100 % catch & release-kalastusta on syytä tehdä kaikkensa kalan vahingoittumisen estämiseksi. Alusta on yksinkertaisesti pehmustettu kankaan pala, jonka päällä voi koukun irroittaa ilman, että kala vahingoittuu. Saman asian suunnilleen ajaa telttapatjan pala, jonka kastelee vedessä ennen kalan sen päälle laittamista. Minulla käytössä oleva irrotusalusta on täytetty pienillä styroxpalloilla ja kangas on kostutettuna kalan iholle hellävarainen.
Tarkan vaa'an merkitys kalastajalle on suurempi kuin ensin ajateltuna voisi kuvitella. Suurta tai edes pientä karppia ei tietenkään voi punnita leuasta tai kiduskannen takaa, vaan karppia varten on hankittava punnituspussi, johon tarkoitukseen esimerkiksi Ikean kassi käy mainiosti, kunhan kastelee sen ennen käyttöä.
Nykyään elektroniset hälyttimet mahdollistavat mukavan ajanvieton rannalla tärppiä odotellessa, katso teline
Hyvän tuolin hankinta kalastuskäyttöön voi kuulostaa hullulta. 9-24 tunnin istuminen kalastuspaikassa, jossa ei ole mahdollisuutta liiemmin liikkua viimeistään kertoo miksi kannattaa hankkia hyvä ja mukava tuoli.
