
Hair rig on todennäköisesti eniten käytetty rigi ja sitä pystyy muuntelemaan helposti esimerkiksi tekemällä syötistä kelluvan.
Kovan syötin kiinnittäminen tukevasti koukkuun ei ehkä kuullosta uskottavalta, mutta boilie-neulan ja tarvittaessa poran avulla se onnistuu helpolla.
Ensimmäiseksi sidotaan hair-rig alla olevan kuvan mukaisesti. Jätä riittävän pitkä silmukka n.4-5cm solmusta silmukan päähän, voit vaihtoehtoisesti
sitoa eri materiaalista silmukan boilieta varten, mutta mielestäni tämä on varsin toimiva tapa.
Pujota neula boilien läpi, vedä lenkki läpi ja laita stoppari paikoilleen. Lopuksi säädä silikoniletkulla syötin etäisyys koukusta mieleiseksi.
Tämä kiinnitystapa soveltuu lähes kaikille syöteille.
Boilien etäisyydellä koukusta kerrotaan olevan suurikin merkitys, ehkä näin on paljon kalastetuilla vesillä. Oman kokemukseni mukaan ei ole
kuitenkaan huomattavaa eroa sillä, onko boilie aivan kiinni (engl.tight rig) vai onko boilien ja koukun välissä "löysää".
Poraamalla syöttiin boilie-poralla reikä ja työntämällä siihen sopiva foam-pala, saadaan syötti kelluvaksi (pop-up).
Vaihtoehtona on valmiit pop-up boiliet, joita löytyy jokaiseen makuun.
Jotta kelluva syötti kuitenkin pysyisi pohjan tuntumassa, 2-5 cm pohjasta laitetaan tapsiin sopivalle etäisyydelle joko hauli
tai metallitahnaa (pop-up putty).
PVA on veteen liukenevaa materiaalia, jota käytetään apuna kun halutaan ilmaispaloja aivan koukkusyötin viereen. PVA:ta on saatavissa ainakin lankana ja verkkopusseina, lankaan saa pujotettua 10-20 boilieta koosta riippuen kun suurimpiin
PVA-pusseihin mahtuu kymmeniä. Ilman koukkua takila ei tietenkään ole täydellinen.
Koukkuja löytyy markkinoilta enemmän kuin riittävästi, tosin sopivan koukun löytämisen vaikeutta lisää olematon tarjonta Suomessa.
Olen ostanut netin kautta 60% koukuistani ja muut ovat tarttuneet mukaan ulkomaanreissuilla, osa nettiostoksistani on mennyt aivan pieleen.
Koukun valmistajilla tuntuu olevan varsin erilaiset käsitykset koukkujen koosta, yhden valmistajan 4 koukku saattaa olla kooltaan
hyvinkin lähellä toisen 1 koukkua.
Karppia kalastettaessa on syytä käyttää varsin vankkoja koukkuja eli langan tulisi olla suhteellisen paksulankaista.
Paksulankaisuus ei kuitenkaan saa merkitä koukun tylsyyttä, vaan korostaisin koukun valinnassa myös sen terävyyttä.
Kuvassa vasemmalla ylhäällä oleva koukku on tarkoitettu pehmeille tapsimateriaaleille, koukun silmukka on hieman sisäänpäin käännetty.
Ulospäin käännettyä koukun silmukkaa käytetään useinmiten jäykissä tapseissa.
Oma suosikkikoukkuni on lyhytvartinen, laajahkolla kidalla varustettu ESP tai Fox koukku.
Tapsit sidottiin aiemmin silkistä tehdyllä langalla. Nykyiset monet tapsimateriaalit jäljittelevät silkin pehmeyttä, mutta niiden kestävyys on parempi. Tapsimateriaaleja on tarjolla punottuja, nylon ja em. yhdistelmiä. Jotkut materiaalit ovat silkkiäkin pehmeämpiä ja antavat mahdollisuuden sitoa hyvinkin monenlaisia tapseja. Jäykistä materiaaleista sidotaan useinmiten nk. stiff rigejä, on makuasia minkälaista materiaalia käyttää, kunhan se on riittävän kestävää. Minulla on nykyisin käytössä mm. Krystonin valmistama 25lb:n silkworm ja olen ollut siihen varsin tyytyväinen. Vaihtoehtoisena materiaalina saattaisi toimia esimerkiksi joku pehmeä punottu siima (vähän käytetty power pro).
Lisää löytyy sanastoa osastolta.